VUODEN 2017 TAPAHTUMIA
Esitelmätilaisuus oli ti 30.5.2017: Ilmastonmuutoksen ekologiset ja taloudelliset vaikutukset sekä niihin varautuminen
>>>> Tästä linkistä näet Aki Suokon esitelmäkalvot <<<<<
Esitelmän piti Aki Suokko, joka filosofian tohtori ja energiatekniikan DI. Akin ammatillinen mielenkiinto on cleantech-teknologioihin pohjaavan liiketoiminnan kehityksessä. Harrastuksena hänellä on talous- ja teknologiahistoria sekä energian roolin ymmärtäminen yhteiskuntien kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Aki ylläpitää myös omaa blogia: Palautekytkentöjä.
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan, miten selviämme ilmastomuutoksen haasteista!
Aika ja paikka on siis tiistaina 30.5. klo 17.30 Metsätalossa, Unioninkatu 40, sali 5, 3. krs.
**
Seuran vuosikokous on torstaina 16.3. klo 16.30 Metsätalossa, Unioninkatu 40, sali 8, 3. krs. Linkki kokousmateriaaleihin lähetetään jäsenille tutustumista varten viimeistään viikkoa ennen kokousta. Ne ovat lisäksi nähtävissä myös täällä.
Heti vuosikokouksen jälkeen samassa paikassa klo 17.00 alkaen Akatemiaprofessori, meteorologi Timo Vesala kertoo, miten elokuvissa näkyy meteorologisia ilmiöitä ja ilmaston muutosta. Hänen esitelmänsä:
Punaisesta kyyneleestä Sinisempään yöhön – Mielleyhtymiä leffoista ja ilmastonmuutoksesta
sisältää näytteitä elokuvista sekä yllätyksiä. Oheisessa liitetiedostossa on esitelty esitelmää hieman tarkemmin. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan tätä ainutlaatuista esitelmää.
VUODEN 2016 TAPAHTUMIA:
Tekoälyn luoma uusi tietoisuus – mikä on ihmisen tulevaisuus?
Tekoäly kehittyy nopeaa vauhtia, mutta mikä on ihmisen tulevaisuus? Aihetta valaistiin seuran tapahtumassa 2.11.2016 klo 17.30-19.30 kahdesta eri näkökulmasta, toisaalta tekoälyn tutkijan näkökulmasta sekä toisaalta ihmisen aivojen tutkijan näkökulmasta.
Toinen luennoitsija oli Helsingin yliopiston neurobiologian dosentti ja neurotieteen tutkimuskeskuksen projektinjohtaja Matias Palva. Hänen ajatuksiinsa voi tutustua mm. oheisen linkistä: http://www.aka.fi/fi/tietysti/tekniikka/nyt-pinnalla1/tietoisuus-on-ihmisaivojen-arvoitus/
Apulaisprofessori Teemu Roos, samoin Helsingin yliopistosta, oli lupautunut toiseksi luennoijaksi. Teemu luennoi yliopistolla mm. Johdatus tekoälyyn -kurssia.
Tilaisuuden aihepiiriä käsitellään myös Tiede-lehden numerossa 9/2016, s. 30-35 otsikolla ”Tietoisuus vaatii älyä ja tunnetta.” Artikkeli löytyy myös netistä, mutta on maksumuurin takana, lehden tilaajille ilmainen. http://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/tietoisuus-vaatii-alya-ja-tunnetta
Tilaisuus pidettuub Metsätalossa, Unioninkatu 40, sali 25, 5. kerros.
***
Jäsenilta 24.11.2016 klo 17.00 alkaen
Jäsenmatka Luolaleijonista paavien palatsiin – matka aurinkoiseen Provenceen järjestettiin 16.-22.10. Marraskuun lopulla eli 24.11. klo 17.00 alkaen muutkin jäsenet pääsivät tutustumaan niin tämän kuin keväällä järjestyn Skotlannin ja Orkneyn saarten matkan antiin jäsenillassa.
***
Tässä on linkki Juha Valsteen keväisen vuosikokouksen yhteydessä pitämän esitelmän kirjalliseen esitelmämateriaaliin, jonka julkaisemiselle hän antoi suostumuksensa.
***
Seuran toiminnassa vuoden ensimmäinen tapahtuma oli vuosikokous to 17.3. klo 16.30 Metsätalossa, Unioninkatu 40, sali 9. Heti sen jälkeen klo 17.00 tietokirjailija Juha Valste kertoi meille miten ihmisen esihistoriaan ja myös neandertalilaisiin liittyvät uudet löydöt muuttavat käsitystämme evoluutiosta. Valsteen esitelmään saattoi tällä kertaa valmistautua poikkeuksellisin hyvin etukäteen eli lukemalla hänen aihetta käsittelevän artikkelinsa uusimmasta Tiede-lehdestä.
***
Vuosikokousasiakirjat:
Toimintakertomus 2015 -hyväksytty
Tuloslaskelma ja tase 2015 -hyväksytty
Toiminnan tarkastuskertomus 2015 -käsitelty
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 -hyväksytty
Budjetti vuodelle 2016 -hyväksytty
VUODEN 2015 TAPAHTUMIA:
La 24.10. klo 8.00 alkaen oli Astrobiologinen ja yliopistohistoriallinen retki Turkuun. Käymme myös Tuorlassa. Vielä mahtuu Kysy lisää, puh. 0400 433 724.
To 26.3. klo 17.00 alkaen seuran vuosikokous on Metsätalolla, Unioninkatu 40, 5. krs, sali nro 28.
Vuosikokouksen jälkeen eli klo 17.30 alkaen FT Elsi-Mari Laine luennoi aiheesta ”Supertietokoneen jäljillä: Miten kvanttimekaniikka voi auttaa meitä laskemaan nopeammin?” . Hän puhui samasta aihepiiristä Tieteen päivien yhdessä suosituimmassa tilaisuudessa, jonka otsikkona oli ”HEITTÄÄKÖ JUMALA NOPPAA? – KVANTTIMEKANIIKAN HAASTEET. Tätä esitystä kannattaa tieteen päiville osallistuneiden todistuksen mukaan tulla kuuntelemaan vaikka ei vuosikokoukseen ehtisikään.
5.-8.5.2015 Kivikasvojen Korsika – matka. Täynnä.
Su 30.8. järjestetään päivän kestävä Supertulivuoriretki. Kohteena on Lappeenrannan Taalikkala. Noin 1,6 miljardia vuotta sitten Viipurista pääosin länteen ulottui supertulivuori, joka muistutti nykyistä Yellowstonen kalderaa USA:ssa, mutta oli huomattavasti isompi. Tälle tulivuorelle kävi lopulta samoin kuin mitä oletetaan käyvän Yellowstonellekin eli se romahti suuren purkauksen jälkeen. Käymme katsomassa tästä tapahtumasta todistavien muinaisen magmasäiliön katosta sulaan magman uponneiden ”kattokellukkeiden” jäänteitä Taalikkalan alueen kallioperästä.
Alan asiantuntijoita on retkellämme peräti kaksi eli FM Sampo Harju, joka teki gradunsa alueesta, ja tutkijatohtori Jussi Heinonen, joka oli oppaanamme viime syksynä geologisessa iltapäivässä.
Retken hinta tulee olemaan noin 70 euroa per henkilö. Hintaan sisältyy kyyti, lounas sekä ainakin yksi kahvi. Lopullinen hinta tarkentuu osallistujamäärän selvittyä tarkemmin. Lähtö tulee olemaan Helsingistä kello 8.00. Alustavasti eli ei-sitovasti voi ilmoittautua jo nyt.
VUODEN 2014 TAPAHTUMIA
-puuttuvat toistaiseksi, lisätään myöhemmin
VUODEN 2013 TAPAHTUMIA:
Tieteen Ystävien Seura ry:n jäsenilta/illanvietto ke 20.11.2013, klo 17.00 – 18.30.
Esitelmä ”Megaliittien mailla Maltalla ja Bretagnessa” perustui Tieteen Ystävien Seuran keväällä toteuttamaan Maltan matkaan ja Helsingin seudun kesäyliopiston syksyllä toteuttamaan Normandian ja Bretagnen matkaan.
Esitelmöitsijöinä olivat Eero Siljander ja FM Katja Kuuramaa, jotka toimivat kummankin matkan oppaina.
Elävä maapallo -teemailta Luonnontieteellisessä museossa Helsingissä 24.10.2013 klo 17.00 – 19.00.
Illan aluksi klo 17.00 tutustuttiin opastetulla kierroksella museon Elämän historia -näyttelyyn ja sen jälkeen klo 18.00 museon kahviossa FM, selkärankaispaleontologi Mikko K. Haaramo kertoi kiinnostavaa ja uutta tutkimustietoa elämän ”innovaatioista” ja kehityksestä. Esitelmöijä sekä yleisö olivat sen verran innostuneita, että aika ylittyi jonkin verran.
ILTA OBSERVATORIOLLA : MUUTTUVAT MAAILMANKUVAT
torstaina 7.3.2013 klo 17.00 – noin 19.30
Tieteen Ystävien Seura järjesti illan, jossa tutustuttiin tähtitieteen historiaan ja nykyaikaan, tehtiin ajatusmatka muinaiseen Egyptiin sekä pohdittiin maailmankuvan suurta mullistusta Euroopan keskiajan vaihtuessa uuteen aikaan.
klo 17.00-18 opastettu kierros Helsingin yliopiston Observatorion perusnäyttelyssä
18.00 kaksi yleisöluentoa Observatorion luentosalissa:
Egyptiläiset ennustajat ja taivaan merkit (FM, jatko-opiskelija Sebastian Porceddu)
Utopiat, tunteet ja maailmankuvan muutos ( dos. Esko M. Laine)
Koko tapahtuma oli maksuton eikä Observatorion sisäänpääsymaksua peritty. Opastetulle kierrokselle oli pyydetty ilmoittautumaan etukäteen. Vapaita paikkoja saattoi tiedustella sähköpostitse yhdistyksen sihteeriltä (misuhone at gmail.com). Esitelmiä kuuntelemaan ei tarvinnut ilmoittautua etukäteen.
Tiedot teemaillasta ja esiintyjistä myös tapahtumasivulla ja esitteessä, jotka avautuvat tästä.
Observatorio sijaitsee Helsingin Tähtitorninmäellä, Kopernikuksentie 1;verkkosivu avautuu tästä.
MEGALIITTIEN MALTA: KULTTUURIMATKA MALTALLE 1.-5.5.2013
Tieteen Ystävien Seuran laadukas ulkomaanmatkasarja jatkui tuttujen oppaidemme johdolla.
Lisää tietoa matkasivulla ja esitteessä, jotka avautuvat tästä.
Mukaan olivat tervetulleita kaikki. Seuran jäsenille tarjottiin alennus matkan hinnasta.
VUODEN 2012 TAPAHTUMIA:
LUOLATAIDEMATKA PYRENEILLE tehtiin 6.-12.10.2012. Retkellä nähtiin yli kymmenen paleoliittista luolaa sekä muita kulttuurikohteita. Tutustu tarkemmin retken omalla verkkosivulla, joka avautuu tästä.
Oppaina ovat FM, taidehistorioitsija Katja Kuuramaa ja Eero Siljander, joka on kalliotaiteeseen erikoistunut arkeologian harrastaja ja kokenut arkeolologisten retkien opas.
Matkaohjelmassa:
Paleoliittiset luolat: Niaux, Bedeilhac, Gargas, Isturitz, Ocoholhaya, El Castillo, Las Monedas, Altamira (replika), El Pindal, Chufín, Sopeňa, Covalanas.
Muita kulttuurikohteita: Lourdes (katedraali ja pyhiinvaellusluola), Chậteau de Pau (1500-luvulta), Irún (Ermita de Santa Elena, 900-luvun hautausmaa ja kirkon perustukset sekä keskiaikainen luostari), Guggenheim Bilbao.
Ohjelma aikatauluineen avautuu tästä.
Linkkejä:
Luolat: Niaux, Bedeilhac, Mas d’Azil, Mas d’Azil, Gargas, Isturitz, Ocoholhaya, El Castillo, Las Monedas, Altamira (replika), El Pindal, Chufín, Sopeňa, Covalanas.
Muita kulttuurikohteita: Lourdes, Chậteau de Pau, Irún.
Keskiaikaisilla markkinoilla lauantaina 30.6.2012 klo 13.00 – 16.30 järjestettiin keskustelutilaisuus Kaksi tietä keskiaikaan – tutkijat ja elävöittäjät kohtaavat Turun Vanhalla Raatihuoneella.
Vuoropuhelu keskiajan tutkijoiden ja elävöittäjien välillä kuului Keskiaikaisten markkinoiden tiedeohjelmaan. Tilaisuuden järjesti Tieteen Ystävien Seura yhteistyössä Turun Suurtorin keskiaika ry:n kanssa. Lue lisää.
Kaksi tietä keskiaikaan – tutkijat ja elävöittäjät kohtaavat
Turun keskiaikaisilla markkinoilla lauantaina 30.6.2012 klo 13.00 – 16.30.
Vuoropuhelu keskiajan tutkijoiden ja elävöittäjien välillä kuuluu Keskiaikaisten markkinoiden tiedeohjelmaan. Tilaisuuden järjestää Tieteen Ystävien Seura yhteistyössä Turun Suurtorin keskiaika ry:n kanssa.
Keskiaikaisten käden töiden harrastaminen tai muu keskiajan elävöittäminen on parhaimmillaan monipuolista historian tutkimista. Toisaalta keskiajan akateeminen tutkimus tuottaa hyvinkin konkreettista tietoa menneisyyden elämästä. Yksittäiset havainnot kytketään laajempiin aikakauden ilmiöihin ja teoreettiseen taustaan. Miten konkretian ja teorian etsijät saavat tietoa toistensa osaamisesta? Ketkä muokkaavat suuren yleisön kuvaa keskiajasta?
OHJELMA
13.00 – 14.00
- Tervetuliaissanat. Keskustelun puheenjohtaja Mervi Suhonen
- FT Sini Kangas (Helsingin yliopisto, Tutkijakollegium): Hevosen ja ihmisen yhteistyö keskiajalla: kasvatus, varusteet ja vertailua nykypäivään
- Jaakko Nuotio (Rohan Tallit): Keskiaikaiset turnajaiset
14.00 – 14.15 Tauko
14.15 – 15.15
- FM Ilkka Leskelä (Helsingin yliopisto): Turkulaisten kaukokauppa Lyypekkiin ja Danzigiin myöhäiskeskiajalla – kauppiaat, laivurit, kauppatavarat, laivat
- Mervi Pasanen (Räätäliliike Iloinen Joutsen): Kauppiaan rooli keskiajan elävöityksessä
15.15. – 15.30 Tauko
15.30 – 16.30
- FM Mikko Moilanen (Turun yliopisto): Täsmällinen esine-ennallistus: käyttöesine ja tutkimusprojekti
- Marko Saari (WarusSeppäin Kilta ry): Ase-ennallistukset elävöitys- ja harjoittelukäyttöön
Ohjelma pdf-muodossa ja tietoa esiintyjistä avautuu tästä.
Retki Lahteen 24.3.2012: tiede- ja taideuutuuksia
Retki alkaa lauantaina klo 11.00 Lahden historiallisesta museosta. Kierrämme oppaan johdolla näyttelyn Kuusenoksa ja lukinlanka – Sata vuotta juhlatunnelmaa. Maaliskuun alussa 2012 jälleen avautuneen, remontissa uudistyneen museon näyttely täyttää kartanon kaikki kerrokset.
Lounas Oppimiskeskus Fellmanniassa, johon tutustumme sen jälkeen oppaan johdolla.
Lahden taidemuseossa katsomme designpääkaupunkivuoden näyttelyn Ekolandia – Vihreiden muotojen maa.
Yksityiskohtainen retkipäivän ohjelma avautuu tästä.
Retkimaksu on Tieteen Ystävien Seuran jäseniltä 10 € ja muilta 20 €. Hintaan sisältyvät sisäänpääsyt näyttelyihin sekä opastukset Historiallisessa museossa ja Fellmanniassa. Ateriat sekä matkat Lahteen ja takaisin ovat omakustanteisia. Yhteiskyyti Helsingistä autolla on mahdollinen.
ILMOITTAUTUMINEN retkelle ja mahdolliseen yhteiskuljetukseen viimeistään tiistaina 20.3. seuran sähköpostiosoitteeseen info [at] tieteenystavienseura.org tai sihteeri Mervi Suhoselle, misuhone [at] gmail.com
Lisäksi: Lahden kaupunginteatterissa esitetään lauantai-iltana 24.3. klo 19.00 kaksi maailmankirjallisuuden huippunäytelmää, joista voimme mennä katsomaan jomman kumman, mikäli retkeläiset ovat innostuneita. ILMOITTAUTUMINEN teatteriesityksiin viimeistään perjantaina 16.3. sihteeri Mervi Suhoselle, jotta voimme tehdä lippuvarauksen.
Kevätretki Lohjalle keskiaikaiseen kivikirkkoon ja Tytyrin kaivosmuseoon tehtiin 18. 2 2012. Lohjan seudun oppaat ansaisevat kiitokset erittäin innostuneesta ja perusteellisesta opastuksesta molemmissa kohteissa. Pääsimme jopa kiipeämään kirkon holvien päälle!
Lähtö autoilla Helsingistä (Pasilan asema) klo 9.00. Edestakaiset matkat Helsingistä sisältyvät retkimaksuun.
Opastettu tutustuminen Lohjan keskiaikaiseen kivikirkkoon klo 10.00 (sisältyy retkimaksuun)
Lounas ravintola Rossossa (omakustanteinen)
Opastettu kierros Tytyrin kaivosmuseossa klo 13.00 – noin klo 15 (sisältyy retkimaksuun)
Paluu Helsinkiin noin klo 16.
Ilmoittautuminen viimeistään keskiviikkona 15.2.2012 seuran sähköpostiosoitteeseen tai sihteerille.
Kevätkauden 2012 aloittivat Heurekan helmet 26.1.2012. Lue opastetun kierroksemme koko ohjelma tästä. Uutta Heurekassa oli vaihtuva näyttely 20X0 – Matka tulevaisuuteen.
Heurekan helmet aloittaa yhdistyksemme kevätkauden.
Kokoonnumme Tiedekeskus Heurekan ala-aulassa torstaina 26.1.2012 klo 17.30. Tiedekeskus on avoinna klo 20 asti.
Kierroksemme on suunnitellut Heurekan vapaaehtoisopas Pekka Rantanen. Lue koko ohjelma tästä.
20X0 – Matka tulevaisuuteen -näyttely on osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa. Tarkoitus ei ole näyttää, millaista on tulevaisuudessa, vaan herättää meidät näkemään, millaista tulevaisuudessa voisi olla. Aikajuna kuljettaa kävijät matkalle tulevaisuuden kaupunkiin vuonna 20X0.
Retken päätteeksi katsomme planetaarionäytöksen Tie tähtiin.
Seuramme jäsenille ojennetaan vapaaliput, joilla pääsee sekä näyttelyihin että planetaarioon. Muut ovat tervetulleita mukaan kierrokselle Tiedekeskuksen sisäänpääsymaksulla (yhdistelmälippu näyttelyihin ja planetaarioon 21,50 €).
Ilmoittautuminen seuran sihteeri Mervi Suhoselle : info[at[tieteenystavienseura.org (tai misuhone[at]gmail.com) viimeistään tiistaina 24.1.2012.
Pyreneiden paleoliittinen luolataide oli vuoden 2012 vuosikokousesitelmämme aihe. Valokuvat olivat kohteista, jonne lokakuun 2012 luolataidematkamme suuntautuu.
klo 18.00 Metsätalolla (Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40) salissa 8
Tulevan luolataidematkan oppaat Katja Kuuramaa ja Eero Siljander kertoivat vanhemman kivikauden ihmeellisestä luolataiteesta ja muutamien retkikohteiksi valittujen luolien arkeologisesta tutkimuksesta.
Näimme runsaasti valokuvia! Lähes kaikki luolat ovat oppaille entuudestaan tuttuja, mutta kuvat eivät olleet heidän itse ottamiaan. Muinaisissa luolissa valokuvaus on kielletty herkkien maalausten su0jelemiseksi. Näin on myös niissä luolissa, jotka ovat alkuperäisen, suojelusyistä yleisöltä nyt suljetun mallin mukaan rakennettuja toisintoja (kuten maailmankuulu Altamira, paleoliittisen luolataiteen tutkimushistorian virstanpylväs, josta kaikki alkoi…). Vierailijoiden annetaan keskittyä aistielämykseen muinaisessa hämärässä, jonne salamavalot eivät yllä.
Eero Siljander havainnollisti, kuinka jokainen luola on persoonallinen: on kalkkikallioluolia, joita ihmiskätten töiden lisäksi koristavat tippukivipylväiköt, ja on luolia, joiden syvyyksiin on viime vuosisadalla tunkeuduttu kallioporilla ja dynamiitilla varustautuneina, mutta joissa ikivanhat kuvat silti ovat tallella ja ihailtavissa.
Paleoliittinen kalliotaide on kartalta katsoen hämmentävän yhtenäinen ilmiö niin Pyreneiden pohjois- kuin etelärinteidenkin puolella. Lisäksi on luolia, jotka mannerjään sulamisen jälkeen ja valtamerten pinnan noustua ovat jääneet nykyisen rantaviivan alapuolelle, korkeintaan sukeltajien löydettäviksi.
Tiesivätkö kivikauden maalarit toisistaan ja jakoivatko he uskomusmaailmassaan jotakin yhteistä? Kysymyksiä tulee aina olemaan enemmän kuin vastauksia. Erilaisia selitysmalleja on ehdoteltu parinsadan vuoden ajan ja lisää on varmasti tulossa! Kuvien lukemattomien visuaalisten piirteiden lisäksi tutkijoita kiinnostavat värien kemiallinen koostumus, äänimaisemat luolien eri saleissa sekä tietenkin esinelöydöt, joita on saatu luolista talteen jo miljoonittain. Esimerkiksi muutamia 30 000 vuoden ikäisiä, hämmästyttävästi säilyneitä luuesineitä on nähtävillä museoissa luolien yhteydessä.
Luolataidematkan kohteet ovat suhteellisen lähellä toisiaan ja lähellä kulttuurihistoriallisesti mitä antoisimpia kaupunkeja. Matkan varrella tutustutaan mm. eräisiin kirkkoihin, joista taidehistorioitsija Katja Kuuramaa näytti välähdyksiä jo nojatuolimatkallamme muinaisesta luolasta toiseen.
TIETEEN YSTÄVIEN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS pidettiin tiistaina 8.5.2012 klo 17.00 Metsätalolla salissa 8. Kokouksessa valittiin vuodelle 2012 sama nelihenkinen hallitus, joka luotsasi yhdistystä vuonna 2011. Toimintasuunnitelman ehdoton kohokohta on lokakuun luolataidematka.
VUODEN 2011 TAPAHTUMIA:
Luolataidematka Etelä-Ranskaan toteutui 9.-15.10.2011 Retkellä nähtiin kymmenen paleoliittista luolaa sekä lukuisia muita esihistoriallisia kohteita ja Ranskan historiaa. Lue lisää retken omalta sivulta. Retkioppaat Katja Kuuramaa ja Eero Siljander sekä retken osanottajat olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Uudesta matkasta jo haaveillaan.
Ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua esihistoriallisen taiteen mestariteoksiin!
Esimerkiksi Lascaux II, Rouffignac ja Pech Merle. Yhteensä 10 luolaa ja myös Cro-Magnonin paikka, josta on löydetty vanhimpia nykyihmisen jäännöksiä. Matkalla nähdään muitakin kiinnostavia arkeologisia kohteita, kuten museoita ja esihistoriallisia asuinpaikkoja. Myös muuta alueen monimuotoista historiaa linnojen ym. kautta.
Retki on testattu ja oppaiden itse suunnittelema. Myös tulkkaus ranskasta suomeksi on järjestetty.
Retki on loppuunmyyty.
Retkiohjelma (päivitetty 25.5.)
Retkiohjelma linkkien kanssa (päivitetty 30.5.)
Luolataideillassa 25.11. 2011 Helsingissä nähtiin sekä matkalaisten että ammattilaisten ottamia valokuvia paleoliittisista luolista. Eero Siljander piti värikkään ja yleistajuisen esitelmän luolataiteen tulkinnasta ja Katja Kuuramaa esitteli kuvin ja sanoin kaikki retkikohteet. Kaikille avoin esitelmätilaisuus saavutti suuren yleisönsuosion.
Tieteen Ystävien Seuran luolataidematkalle Etelä-Ranskaan osallistui parikymmentä muinaisuuden, taiteen ja tieteen ystävää. Reitti oli matkaoppaiden Katja Kuuramaan ja Eero Siljanderin itse suunnittelema.
He esittelevät retken esihistorialliset kohteet LUOLATAIDEILLASSA, joka järjestetään PERJANTAINA 25.11. klo 17.00 – 19.00 Helsingin yliopiston Metsätalolla (Unioninkatu 40) salissa 8 (talon 3. kerroksessa).
Tilaisuus on avoin kaikille ja ilmainen. Tervetuloa!
Ohjelma: Eero Siljander: Paleoliittisen taiteen ilmenemismuotoja ja tutkimushistoriaa. Miksi luolataidetta on tehty, usein jopa äärimmäisen hankalaan paikkaan?
Katja Kuuramaa: Yli kymmenen paleoliittista luolaa (ja vähän Ranskan historiaa). Esiteltäviä kohteita ovat Lascaux II, Abri Reverdit, Abri du Poisson, Cap Blanc, Font-de-Gaume, Les Gombarelles, Abri Cro Magnon, Bernifal, Rouffignac, Cougnac ja Pech-Merle.
Nojatuolimatkaa paleoliittisen taiteen loistokohteisiin kuvittavat retken osallistujien ottamat valokuvat.
Arkeologiapedagogiikan teemapäivät ArkeOPEda järjestettiin 14.-15.10. 2011 Helsingissä. Päivillä vieraili noin sata esihistorian ja historian ystävää, joista osa on arkeologian alan ammattilaisia. Esitelmissä ja posterinäyttelyssä nähtiin kymmenittäin tapoja tuoda arkeologisten kenttätöiden tuloksia suuren yleisön ja koululaisten ulottuville. Päivillä keskusteltiin siitä, kenelle muinaisuudesta tietäminen on tarpeen. Kaikilla olisi oltava siihen ainakin mahdollisuus, vaikka vain iloisena harrastuksena tai elämyksenä.
Loppukeskustelun yhteenveto on tässä.
Kiitokset esitelmistä, postereista ja järjestelyihin osallistumisesta!
ArkeOPEda on kaikille avoin teemaseminaari. Tapahtuman järjestää Tieteen Ystävien Seura yhteistyössä Suomen kansallismuseon ja useiden eri yhdistysten kanssa.
Kaksipäiväisessä tapahtumassa esitellään ja pohditaan, miten arkeologiaa ja esihistoriaa voidaan tuoda erilaisten tiedonhaluisten saataville. Arkeologiapedagogiikka on moniulotteista. Teemapäivillä keskustellaan erilaisista vaihtoehdoista ja kehitetään yhteistyötä.
Päivien sisältö sopii sekä museoalojen ja opetuksen ammattilaisille että kaikille arkeologiasta kiinnostuneille.
Tapahtuma on maksuton.
Perjantai 14.10.2011 on seminaaripäivä, joka järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä (Kirkkokatu 6).
Lauantaina 15.10.2011 on toinen seminaaripäivä ja elämyspedagogiikan päivä, joka järjestetään Suomen kansallismuseolla. Iltapäivällä klo 12-14.30 osallistujat pääsevät mukaan aikamatkalle ja pienoiskaivauksille. Aikamatkan keskiaikaan savupirtin hämärissä toteuttaa draamapedagogiikkaan erikoistunut DOT r.f. (Föreningen för Drama och Teater, www.dotdot.fi). Toisena työpajana on Suomen kansallismuseon koululaisohjelma Linnan kaivaukset, jotka tarjotaan nyt aikuisyleisölle tiivistetyssä ja metodipainotteisessa muodossa.
OHJELMA
Tästä linkistä avautuu teemapäivien yksityiskohtainen ohjelma.
Tarkempaa tietoa lauantain Aikamatkasta keskiaikaan ja Linnan kaivaukset-työpajasta täältä.
ILMOITTAUTUMINEN
ArkeOPEda on kaikille avoin tapahtuma. Pääsymaksua ei ole. Lounastauot ovat omakustanteisia.
ArkeOPEdan seminaaripäivään Tieteiden talolle perjantaina 14.10.2011 ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tervetuloa koko päiväksi tai johonkin osaan päivän ohjelmasta! Iltavastaanotto Tieteiden talolla on avoin seminaaripäivän esitelmöitsijöille ja kuulijoille.
Esitelmät Suomen kansallismuseolla lauantaiaamuna 15.10.2011 ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Ilmoittautumisia ei tarvita. Klo 9-11 välisenä aikana sisään Mannerheimintieltä katutason sivuovesta.
Työpajojen (Aikamatka ja Linnan kaivaukset) paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ennakkoilmoittautuminen on päättynyt. Maksuttomia lippuja kannattaa tiedustella seminaarin aikana ArkeOPEdan infotiskiltä, joka sijaitsee perjantaina 14.10. Tieteiden talon sisääntulokerroksessa ja lauantaina 15.10. Kansallismuseon pohjakerroksessa (käynti lippukassan kautta ilman museon sisäänpääsymaksua).
Esitelmien ja keskustelun aiheita:
- muinaisjäännösten ja arkeologian tutkimuksen käyttö yleissivistyksen hyväksi
- menneisyys osana nykyihmisen identiteettiä
- kulttuurimaisema ja identiteetti – tavoitteena kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön suojelu
- arkeologiaelämyksiä yleisölle maastossa: retket, osallistuminen arkeologien työhön
- arkeologia osana museopedagogiikkaa
- arkeologiaa kouluissa, muissa oppilaitoksissa ja kursseilla
- kirjallinen ja multimediaopetusmateriaali: erilaisia mahdollisuuksia ja kokemuksia niistä
- muinaisuuden tuotteistaminen yleishyödylliseen ja kaupalliseen käyttöön sekä markkinoinnin käytännölliset ja eettiset ongelmat
Taustaa
Tarve kertoa esihistoriasta ja keskiajasta eri yhteyksissä ja aina uusin sisällöin on lähes loputon.
Tieteellinen tutkimus tuottaa jatkuvasti uutta empiiristä aineistoa ja uusia tulkintoja menneisyydestä. Toiseksi kasvatustiede ja viestinnän tutkimus tarjoavat koko ajan uutta tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa siitä, miten ihmiset rakentavat suhdettaan oman ympäristöönsä sellaisena kuin se on nyt.
Mitä paremmin kulttuuriperinnön merkitys tiedostetaan ja mitä enemmän sitä arvostetaan, sitä myönteisempää on suhtautuminen menneisyyden muistoihin kulttuurimaisemassa ja sitä kiinnostuneempana suhtaudutaan kotiseudun arkeologiseen tutkimuksene. Näin esihistorian avulla päästään keskustelemaan ihmisen suhteesta paikalliskulttuuriin sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön suojeluun. Arkeologia antaa myös hyviä lähtökohtia matkailun edistämiseen.
ARKEOPEDAGOGISKT SEMINARIUM MED VERKSTÄDER (se pdf).
ArkeOPEda – De arkeologipedagogiska temadagarna
14.–15.10.2011 i Helsingfors
I Vetenskapernas hus (Kyrkogatan 6) och på Finlands nationalmuseum
Under det tvådagar långa seminariet diskuteras
hur den vetenskapliga arkeologiska forskningen möter olika publikgrupper.
Till temadagarna inbjuds
professionella inom utbildning, museer, turism och forskning
och alla av arkeologi intresserade.
PROGRAM
Fredagen den 14:e i oktober 2011 är en seminariedag på Vetenskapernas hus.
Mer detaljerad program finns här.
Lördagen den 15:e i oktober 2011 är den andra seminariedagen samt upplevelsepedagogikens dag på Finlands nationalmuseum. Under dagen ordnas två verkstäder:
En tidsresa till forntiden som förverkligas av DOT r.f. (www.dotdot.fi), som är specialiserad på dramapedagogik. Det är både en upplevelse för deltagaran och presentation av arbetssättet.
Läs mera om verkstäderna här.
Finlands nationalmuseums populära Slottets utgrävningar -helhet, nu i sammanfattad form med fokus på metoder.
DELTAGARAVGIFT OCH ANMÄLAN
Seminariet ArkeOPEda har ingen anmälningsavgift. Lunch till självkostnadspris.
Välkommen med under hela seminariet eller till en del av programmet!
Ingen anmälan behövs till fredagens seminariedag. Tillställningen är öppen för alla.
Mottagningen i Vetenskapernas hus på fredag kväll är öppen för dagens föreläsare och åhörare.
Föreläsningarna på lördag är öppna för alla, ingen förhandsanmälan behövs. Ingång före kl 11.00 genom sidodörren vid Mannerheimvägen.
Kostnadsfria biljetter till lördagens verkstäder (Tidsresan och Slottets utgrävningar) finns på infodisken, som på fredag befinner sig i Vetenskapens hus och på lördag i bottenvåningen av Nationalmuseet (fritt inträde, vänligen kontakta biljettkassan på Nationalmuseet först). Platserna fylls i anmälningsordning!
ARRANGÖR OCH MÅLGRUPPER
Huvudarrangör är Sällskapet Vetenskapens Vänner r.f.(Tieteen Ystävien Seura), i samarbete med Finlands nationalmuseum, DOT r.f.(Föreningen för Drama och Teater) samt ett flertal föreningar och samarbetsparter.
Evenemanget finansieras av Suomen kulttuurirahasto och Svenska kulturfonden.
TILLÄGSINFORMATION
Tillägsinformation fås av koordinatorn Mervi Suhonen (info[at]tieteenystavienseura.org eller misuhone[at]gmail.com).
ArkeOPEda on kaksikielinen tapahtuma. Käy myös suomenkielisillä kotisivulla!
TEMADAGARNAS DISKUSSIONSÄMNE
Ett vrak i Östersjöns djup, den forntida jägarens spjutspets på fjället i Lappland – arkeologisk faktakunskap intresserar, men i vilken form serveras den? Publiken förväntar sig uppdaterad information i en lättillgänglig form. Hur hanterar arkeologer och pedagoger denna krävande uppgift? Hurdana framtidsvisioner finns det eller skulle kunna finnas? Hur undervisas den arkeologiska kunskapen om förhistoria och medeltiden för olika målgrupper? Hurdana erfarenheter har grupperna (barn, ungdom, amatörarkeologer, stora allmänheten) om inlärning i detta?
TIEDEKÄVELYJÄ HELSINGISSÄ -SARJA 2011:
torstaina 12.5. 2011 klo 18.00–19.30 : Kivijalkaan kirjoitetut tarinat
Oppaana Kivimuseon johtaja, dosentti Arto Luttinen
Kaupunkikivikierroksella Helsingin keskustassa voi lyhyen kävelyn aikana tutustua suomalaisen kallioperän kivilajeihin ja niiden kertomiin tarinoihin.
Kaunis ja kestävä kivi on vahvasti esillä Hgin kaupunkikuvassa. Kävelemme keskellä ikuisuutta uhmaavia kivisiä aikakirjoja, joissa on tarinoita Maailman synnystä sekä suomalaisista suurtulivuorista ja koralliriutoista.
- Mitä yhteistä on Senaatintorilla ja Yellowstonen supertulivuorella?
- Kuinka kivi kertoo ikänsä?
- Suomi – Eurooppalainen periferia vai keskus?
Lisää kivistä, geologiasta ja tutkimuksesta: www.luomus.fi/geologia/
torstaina 22.9. klo 18.00 – 19.30 : Monitieteinen keskustakävely
Seuran puheenjohtaja Timo Lampisen löytämiä oivalluksia tietokirjailijoiden tuotannosta sekä tiedeartikkeleista. Kuinka ne yhdistyvät jokapäiväiseen kaupunkimaisemaan, jossa pinnan alla kiemurtelee monisäikeistä tiedefilosofiaa?
torstaina 8.9. klo 17.30 – 20.00 : Heurekan herkut,
jotka valitsi vapaaehtoisopas Pekka Rantanen.
Tieteen Ystävien Seuran jäsenille Tiedekeskus Heurekan vapaaliput, joilla pääsy myös yhteen Verne-teatterin esitykseen ja omien kasvojen ikuistus Rahamuseon juhlavuoden rahaan.
torstaina 1.9 klo 18.00 – 20.00 : Lehtokorven ennallistaminen
Oppaana kaupunkiekologi, FM Kaarina Heikkonen
Kävelyllä Haltialan metsään tutustuttiin harvinaisen ekosysteemin ennallistamiseen. Hoitotoimenpiteet on käynnistetty vuonna 2006 palauttamalla alueen kosteustasapaino ja toimenpiteiden vaikutuksia seurataan. Alueelle on avattu uusi luontopolku, jonka varrella on kulkijaystävällisiä pitkospuita ja taiteilijan suunnittelemia opastauluja.
Lisää aihepiiristä: www.hel.fi/luontotieto ja www.hel2.fi/keskuspuisto.
torstaina 9.6. klo 18.00 – 19.30 : Kurkistus Mätäjokilaakson esihistorialliseen maisemaan
Oppaana FM Liisa-Maija Aukia
-
Miten maisema on muuttunut merenlahdesta jokilaaksoksi
- Kuinka rannansiirtyminen on vaikuttanut esihistoriallisten asuinpaikkojen sijaintiin
Lisää maankohoamisesta ja Mätäjokilaakson luonnonmaantieteestä:
FM Aukian aihetta käsitteleva opinnäyte
FT Olli Ruthin Mätäjoki-sivusto
VUODEN 2010 TAPAHTUMIA:
Under hösten 2010 fick vi höra tre föredrag av tre specialister med olika synvinklar till vetenskap och kultur:
Fil.lic. Eva Ahl-Waris (Helsingfors universitet): Historiebruk kring Nådendal
Lektoren och biologen Anita och Volmar Rosengren (Borgå): Naturvetarklubben i Kalmuckien och Volgadeltat
Tutkija, dos. Jari Sedergren (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA): Tieteen kuvia. Kulttuurilyhytelokuvat tieteentekijöistä 1930-luvulta 1960-luvulle
Arkelogiapedagogiikan teemapäivät ArkeOPEda Helsingissä 14.-15.10. keräsi noin sata osallistujaa. Keskustelun pääteemana oli muinaisjäännösten ja arkeologian tutkimuksen käyttö kouluissa ja yleissivistyksen hyväksi. Esitelmissä kuultiin erilaisista menetelmistä ja yleisön palautteesta. Teemapäivien aikana koettiin Kalevin kohtalo -aikamatka, jonka toteutti draamapedagogiikan yhdistys DOT r.f. Ohjaajana oli Anne Sandström ja näyttelijöinä nähtiin Ellu Öhman ja Carl Alm.
De arkeologipedagogiska temadagarna ArkeOPEda arragerades den 14:e och 15:e i oktober i Helsingfors. Ca. hundra specialister och deltagare diskuterade hur anpassar sig arkeologin till olika undervisningsmetoder för olika målsgrupper i skolor och i fritiden. Vi fick också uppleva tidsresan Kalevis öde av DOT r.f. (Föreningen för Drama och Teater) med Ellu Öhman och Carl Alm samt Anne Sandström (regi).
Luolataidematka Etelä-Ranskaan toteutui 9.-15.10. Matkan suunnittelivat Katja Kuuramaa ja Eero Siljander, jotka olivat myös 14-henkisen ryhmän matkanjohtajina ja oppaina. Ranskan kielen tulkkina oli Kiti Häkkinen. Ohjelmassa oli kymmenkunta paleoliittista luolaa ja matkan varrella tutustuttiin myös Ranskan uudempaan taidehistoriaan. Onnistunut matka innosti ryhmän suunnittelemaan seuraavaa matkaa ensi kesänä uusiin kohteisiin.
Luolataideillassa 25.11. Helsingissä nähtiin sekä matkalaisten valokuvia että ammattilaisten ottamia valokuvia paleoliittisista luolakohteista. Eero Siljander piti värikkään ja yleistajuisen esitelmän paleoliittisten luolamaalausten tutkimuksesta ja näiden arvoituksellisten muinaisjäännösten tulkintavaihtoehdoista. Katja Kuuramaa esitteli kaikki retkikohteet kuvin ja sanoin. Kuulijoita oli noin viisikymmentä.
Syyskauden 2010 esitelmäillat / Föredrag under hösten 2010
Ti 14.12.2010, kl. 18.15-
Eva Ahl-Waris: Historiebruk kring Nådendal
Föredraget handlar om hur platsen för lämningarna av det medeltida birgittinerklostret Nådendal (Vallis Gratiae, gr. 1443) i Finland förvandlades till ett nationellt kulturarv och minneslandskap. Platsen var arkeologiskt utforskad på 1800-talet av professor Sven Gabriel Elmgren (1817–1897). Fil.dr Reinhold Hausen (1850–1942) tog upp hans arbete och grävde ut området på 1870-talet. Samtidigt etablerades Birgittaminnena i Sverige som kulturarv. Hausen publicerade sin utgrävning år 1922 som kom att utgöra en kontakt med följande generation av aktörer på platsen via direktör Amos Anderson (1878–1961), i samarbete med lektor Julius Finnberg (1877–1955) och arkeologen Juhani Rinne (1872–1950). De reste kommemorativa monument m.m. på platsen i Nådendal och skapade sålunda ett minneslandskap där.
Under 1900-talet har ett antal historiska jubileer firats i Nådendal som mer eller mindre antagit formen av nationella manifestationer. Dessa behandlas även i korthet.
Fil.lic. Eva Ahl-Waris disputerade 1.12.2010 vid Helsingfors universitet i Europas historia med avhandlingen ”Historiebruk kring Nådendal och den kommemorativa anatomin av klostrets minnesplats”. Avhandlingen utges som e-thesis (ISBN 978-952-10-6674-0) vid Helsingfors universitet och som skrift utgiven av Societas Sanctae Birgittae, Sverige (ISBN 978-91-633-7702-0). Boken kan köpas på plats för 45 euro (kontant).
Plats: Helsingfors universitet, huvudbyggnaden (F33), Fabiansgatan 33, 3. vån, sal 12. Fritt inträde. Välkomna!
—
Naturvetarklubben i Kalmuckien och Volgadeltat
Må 25.10. kl 18.15 vid Helsingfors universitet, huvudbyggnaden, Fabiansgatan 33, 3. vån, sal 12.
Lektoren och biologen Anita och Volmar Rosengren (Borgå): ”Naturvetarklubben i Kalmuckien och
Volgadeltat.” Rosengrens drog under åren 1970─2010 Naturvetarklubben i Borgå för barn och ungdomar. Klubben gjorde resor från Grönland i väst till Sibirien i öst. År 2006 åkte klubben till södra Ryssland på en
oförglömlig resa. Fantastiska diabilder och berättelser utlovas. Rosengrens belönades år 2004 med Svenska Folkskolans Vänners folkbildningsmedalj och presenterade sig våren 2010 i Bettina S. på
FST 5. Gratis inträde.
lehtori Anita Rosengren ja biologi Volmar Rosengren kertovat ruotsin kielellä Porvoon luontoharrastuspiirin retkistä Kalmukiaan ja Volgon suistoon.
Ma 25.10.2010 klo 18.15 Helsingin yliopisto, päärakennus, uusi puoli, 3. kerros, luentosali 12.
Porvoolaiset Rosengrenit olivat lasten ja nuorten luontoharrastuspiirin Naturvetarklubben i Borgån vetäjinä 40 vuoden ajan, 1970 – 2010. Näinä vuosina Naturvetarklubben teki tutkimusretkiä kaikkiin ilmansuuntiin Grönlannista Siperiaan.
Anita ja Volmar Rosengren saivat vuonna 2004 Svenska folkskolans vänner –yhdistyksen tunnustuspalkinnon kansansivistystyöstä (folkbildningsmedalj). Marraskuussa 2009 heidät esiteltiin television katsojille FST5-kanavalla.
Naturvetarklubbenin matka Etelä-Venäjälle vuonna oli ikimuistoinen. Matkakohteina olivat Kalmukian osatasavalta Kaspianmeren länsirannalla ja 3700 km pituisen Volgan delta.
Esitelmäilta sisältää tukevaa asiatietoa alueen luonnosta. Kuvituksena on sykähdyttäviä maisemakuvia ja muuta diamateriaalia seikkailusta uteliaan nuorison kanssa meille oudoissa ympäristöissä.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
—
Tieteen kuvia. Kulttuurilyhytelokuvat tieteentekijöistä 1930-luvulta 1960-luvulle.
Ti 5.10. klo 18.15 Helsingin yliopisto, päärakennus, 3. kerros, sali 12 (uusi puoli), Fabianinkatu 33.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) tutkija, dosentti Jari Sedergren pitää esitelmän ja näyttää otteita kulttiohjaajien töistä.
Elokuva alkoi muodostaa jo varhain käsitystä Suomesta ja suomalaisuudesta.
1920-luvulla tehdyssä kansakuntafilmissä ’Finlandia’ kulttuuri (tiede & taide) loistivat poissaolollaan.
1930-luvulta lähtien Suomessakin syntyi aito
tarve kulttuurifilmiin, joka oli Saksassa jo käsite. Silti ensimmäisiä
kulttuurilyhytelokuvien sarjaa saatiin odottaa 1930-luvun lopulle.
Suomen Akatemian perustaminen [1948] merkitsi kiinnostusta myös tieteen
kärkinimiin, mikä näkyi myös lyhytelokuvatuotannossa.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Ti 5.10.2010 kl. 18.15 vid Helsingfors universitet, sal 12, Fabiansgatan 33, 3. vån.
Doc. Jari Sedergren föreläser (på finska) under rubriken:
Tieteen kuvia.Kulttuurilyhytelokuvat tieteentekijöistä 1930-luvulta 1960-luvulle.
Sedergren arbetar som forskare vid Nationella audiovisuella arkivet (KAVA). Filmklipp av kultregissörer utlovas. Föreläsningen är öppen för allmänheten och avgiftsfri. Varmt välkomna!